Ei suosikkipäiväni. Kait usein johtuu siitä että tässä iässä lauantain juhlat tuntuu yhä kropassa. Tällä kertaa ei tosin ollut karsee olo, töissäkin sain puuhata rauhassa omiani ja ehdin jututtamaan miellyttäviä naisihmisiäkin.
Hiukan tosin takki tyhjä. Jossain niitten tuoppien pitää tuntua. Nyt kaduttaa että krapulapanetuksessani menin liittymään johonkin helvetin nettisaittiin. Joku raja pitäs olla saatana tyhmyydelläkin.
Työpaikan vaihdossa haisee se, että palkkaa ei saa pitkään aikaan. Nyt alkaa jo palkkapäivä lähenemään, ja on aikakin. Tileillä yhteensä ainakin 35 euroa. Hip hei. Onneks duunissa voi syödä ilmatteeks.
Terapiaahan tämä kirjoittelu vaan on. Ei edes yritystä olla kiinnostava. No, voin joskus jaksaessani kirjoittaa jotain vähän mehukkaampaa.
sunnuntai, 31. lokakuu 2004
maanantai
perjantai, 29. lokakuu 2004
Alkuun
Mitä kolmekymmentä täyttäneen olisi jo elämässään pitänyt tehdä? Mitä ei? Itse olen puuhannut yhtä ja toista. Suomalaisena silti tunnen että mitä tahansa olenkin nähnyt tai kokenut, on kadulla vastaan kävelevistä ihmisistä suurin osa elänyt paljon parempaa ja rikkaampaa elämää kuin minä.
Blogin nimi viittaa elämäni keskellä vaikuttavaan nautintoaineeseen, alkoholiin. Laillinen huume. Itse sekä käytän ja työkseni valmistan juomia.
Ja juuri nyt, lauantai-iltapäivänä tekee mieli lähteä kapakkaan juomaan toinenkin tuoppi. Tämä (elämän)tapa onkin jo todella syvälle iskostunut. Toista vuosikymmentä peräkkäin vietän varmasti yli 95% lauantai-illoistani baareissa. Oikein muutakaan en keksi. Enkä tiedä haluanko edes. Sitäkin tässä on tarkoitus "ääneen" pohdiskella, muun muassa.
Det kan bli att någon gång jag skriver också på min dålig svenska. Om jag orkar.
Nyt kauppaan ja sieltä ruokaa hakemaan jotta jaksaa illalla juoda reippaasti. Mikään juoppohulluuskronikka tästä ei silti tule. Ei tämän elämän haltijana vain pysty aihetta sivuuttamaan.
perjantai, 30. tammikuu 2004
Krapula
Niinpä niin. Siihen se oluenhimo johtaa. Pahin probleema tässä tilassa on tämä järkyttävä panetus johon ei juuri lääkettä ole tarjolla. Ilmeisesti meitä "sinkkuja" on suomessa jopa miljoona. Ihme juttu etten onnistu yhtään vastakkaisen merkkistä ihmistä löytämään sunnuntaiseuraksi. Ei vissiin oo epätoivo vielä noussut riittäviin lukemiin kun ei saa mitään aikaan. Tosin viime aikoina olen alkanut tajuamaan etten elä ikuisesti, ja sen tiimoilta yrittänyt aktivoitua kaikilla tavoin eri elämänaloilla. Ja myös jostain ihme syystä ryhtynyt kuuntelemaan Def Leppardia. Hysteria on ihan vitun hyvä levy. Puoli vuotta sitten nauroin vielä jos joku moista bändiä hehkutti.